Kuva: Harrin hauki

Vene käännettiin pohja maata vasten ja siirrettiin rannemmaksi. Asennettiin paikoilleen kaikki mitä veneeseen ja uistelureissuun kuuluu ja moottori viimeiseksi. Moottori on japanilaista teknologiaa ja pieneen tilaan on saatu mahtumaan kahden hevosen voimat. Kaadoin kanisterista moottoriin ysikasia. Bensatankki vetää normaalin maitotölkillisen verran ja sillä ajelee tyynessä säässä hidasta uisteluvauhtia 4-5 tuntia. Soutaminen ja purjehtiminen olisi ekologisempaa, mutta en minä nykyiselläkään kalustolla itseäni johtavana ekokatastrofin aiheuttajana pidä.

Moottori käynnistyi kolmannella vetäisyllä. Se oli talvehtinut hyvin liiterissä sahapukkiin ruuvattuna ja säkkikangas peittonaan ja nyt se puhkui intoa päästessään taas vatkaamaan järvivettä ja nielemään merimaileja.

Katselin uistinpakkini lokerikkoja hieman ymmälläni. Talven jälkeen piti tutustua pakin sisältöön uudestaan. Muistella, mikä olikaan se vieheitten viehe, joka ansaitsee ykkösketjun sentterin paikan tässä vaiheessa kautta. Päätin tarjota alkukauden kuhille pientä punakeltaista Jesseä ja siniselkäisen Merimetson otin pakista valmiiksi ja panin sen veneen reunalle verryttelemään. Siinä olisi sentteri kakkosylivoimaan.

Kalatoverini kanssa kiersimme kaksi tuntia Painion ulappaa ja rantoja. Ylitimme ”Veikonselän” ja ohitimme ”Harrin haukipaikan”. Nimet eivät lue kartoissa, mutta rekisteröimättömän kalastusseuramme jäsenille paikat ovat tutut. Eräänä kesänä jo edesmenneellä Veikolla oli tapana ylittää järvenselkä tietystä kohdasta ja lähellä rantaa käännöstä tehtäessä iski kuha lähes poikkeuksetta ruskeaselkäiseen syvänne- Rapalaan. Samalla kun kyseinen paikka nimettiin Veikonseläksi alettiin kyseistä viehettä kutsua ”Veikkospesiaaliksi”. Ja sanomattakin on selvää, että samanlainen vaappu löytyi hetken päästä muittenkin kokoelmista ja Veikonselällä nähtiin kääntyilevän enemmänkin veneitä.

Harrin haukipaikka on lähellä Palikaista. Harri väitti uistimen jääneen pohjaan ja käänsin veneen ajaakseni takaisin. –Täällä onkin kala, kuului kohta. Ei tarvinnut kaverin ranne maitohapoilla kelata, kun saatiin iso hauki veneen vierelle konevoimin. Harri ei ole haukimiehiä ja hauen köllötellessä haavausetäisyydellä hän pyysi irrottamaan koukut hauen leuoista ja päästämään kalan menemään. –Ei helkkarissa, ajattelin ja uitin kalan haaviin. Haavi ei ollut parasta mahdollista laatua ja ontto alumiinivarsi taittui ja napsahti poikki. Se oli yli kymmenen kilon hauki. Harva saa sellaista koskaan. Kyllähän Harri sillä sitten elvistelikin, kuten asiaan kuuluu. Kalakaveruus on kuitenkin velvoittanut minua muistuttamaan tuosta pohjatärpistä ja pienestä hauentumpista, joka olisi pitänyt päästää vapaaksi ennen punnitusta.

Paikkojen yhdistyminen ihmisiin ja tapahtumiin on kai luonnollinen ilmiönsä ja kalastusseurassa mitä, missä, milloin - viestintä toimii tehokkaasti. Veikonselällä muistellaan usein Veikkoa ja Harrin haukipaikassa Harrin kymppikiloista. On myös omia henkilökohtaisia suuria ja merkityksettömiä muistoja ja mielikuvia, jotka liittyvät johonkin paikkaan ja muistuvat mieleen taas jälkeenpäin. ”Tässä kohdassa poika sai ensimmäisen kuhansa.” ”Tässä kohdassa kaveri kiskaisi tongeilla peukalooni tarttuneen koukun.” ”Tässä kohdassa siskolta tuli viesti, että Hilppa-kissa oli saanut pentuja.”  ”Tässä kohdassa juttelimme Matti Nykäsestä ja samalla huomasin taivaalla ilmalennossa olevaa mäkihyppääjää muistuttavan pilven.”  Kesän 2013 ensimmäinen uistelureissu ei antanut kalaa, mutta vasta tulevaisuudessa tiedän retken todellisen merkityksen. Sen jäikö muistoja ja mille kohdalle.

Timo Klemelä