Mato-onginta tavallisella pintaongella on usein sitä, että pikkukalat käyvät näykkimässä matoa kohon pomppiessa ja kala joko tarttuu tai se saa koko madon niellyksi. Pohjaonginta on ihan muuta. Siimassa oleva lyijypaino lasketaan pohjaan saakka ja painoon kiinnitetyn tapsin päähän solmittuun koukkuun kala iskee yleensä kerralla ilman maistiaisrituaaleja ja muita esileikkejä. Vaikka pientäkin kalaa tulee, pohjaongella saa kokemusteni mukaan useimmiten isompia ahvenia kuin pintaongella.

Helpointa olisi tehdä pohjaonki tavallisesta nykyaikaisesta pilkkiongesta, jossa siima on kelalla. Hömppänostalgikkona halusin tehdä pohjaongen perinteisellä tavalla tekemällä vavan katajasta. Erkki Levannon ja Yrjö Ylänteen vuonna 1948 painetussa Kalamiehen käsikirjassa neuvotaan tekemään pohjaonki eli syväonki näin: ”Vapa tehdään tavallisesti katajasta, johon jätetään pari oksantynkää, jotka taivutetaan sopivan käyriksi ja liekillä kuumentamalla saadaan tähän asentoon jäämään. Siimana käytettiin ennen jouhista kierrettyä tai punottua siimaa, mutta nykyään yleensä ohutta damylia tai nylonia. Siiman päässä on raskas lyijypaino, joka toimii samalla luotauslaitteena ja lyijyn alapuolella peruke koukkuineen.”

Itse tein omat pohjaongintavapani 1990-luvun lopussa isäni oppien mukaisesti. Isäni oppimestarina oli puolestaan 1960- luvun naapurimme, eläkkeellä ollut konemestari Arboreliuksen Valle.

Arboreliuksen Vallea sanottiin Poro-papaksi  -  en tiedä miksi. Asuessani 5-11 vuoden ikäisenä silloisessa kotitalossamme Viitasaaren Isolla-Aholla Valle asui vaimonsa Martan kanssa maantien toisella puolella pienehkössä mökissä metsikön suojassa. Arboreliukset olivat vaatimattomasti eläviä vanhuksia, jotka kasvattivat puutarhassaan narsisseja. Kyläläiset kävivät niitä keväisin ostamassa. Kaksi siskoani ja minä kävimme vuoron perään Hakkarilan alakansakoulun ja äitimme pakotti meidät viemään Arboreliuksilta hankitun narsissikimpun opettajallemme koulun kevätjuhlaan.

Valle-setä, kuten humanistiäitimme neuvoi meitä Vallea kutsumaan, oli aina jotenkin äreä ja useimmat kylän lapset pelkäsivät häntä. Tiesin hänen olevan oikeasti luonnonystävä, joka karjahteli verannaltaan nähdessään koltiaisten kiipeämässä puuhun ja hävittävän räkätinpesiä. Pidin Poro-papan käytöstä oikeutettuna, sillä en itsekään ymmärtänyt räkättivihaa, vaikka yleinen hyväksyntä räkätin poikasten tuhoamisella tuohon aikaan olikin. Martta-täti puolestaan oli lempeä kaikille ja huuteli verannan edustalla oraville pähkinäpussi kourassaan: ”Kurre, kurre, kurree…” Oravat juoksivat usein sisälle asti.

Isäni kanssa vierailin silloin tällöin Arboreliusten keittiössä ja istuin hellan vieressä puulaatikon päällä. Miehet polttivat pöydän ääressä piippujaan, imeskelivät väkeviä pastilleja ja puhuivat politiikkaa. Metsämökin keittiössä harjoitettu ulkopolitiikka poikkesi huomattavasti maan virallisesta linjasta. Opin, että Kekkonen on ryssän perseennuolija ja Saimaan kanava oli yksi Kekkosen järjettömimmistä aikaansaannoksista.  Isäni enimmäkseen myötäili tulisieluista keittiöfilosofia, mutta arvatenkin suojellakseen nuoria korviani Martta joskus uskaltautui elämäntoveriaan torumaan. ”Ossää hiljaa.  Ei ämmät politiikasta mitään ymmärrä”, murahti Valle vastaukseksi.  Muistan tuolloin ajatelleeni, että ei Valle-setä Martta-tädille kovin kauniisti sanonut. Äitini oli kylvänyt minuun feministinsiemenen, mutta siitä en ole varma, kasvoiko siitä sirkkataimea kummempaa.

Isäni kävi Vallen kanssa Keiteleellä pohjaongella ja minäkin muistan olleeni joskus mukana. Jälkeenpäin isäni muisteli Vallen olleen kalastuksen suhteen äärimmäisen taikauskoinen ja naisviha nousi siinäkin pintaan. Kalaonni meni, jos nainen tai Vallen sanoin ”akka” tai” ämmä” tuli kalalle mentäessä vastaan. Kerran aamukalalle mentäessä Rossin Iita oli pyöräillyt vastaan huomenet lausahtaen, mutta Valle oli murahdellut: ”Pitikös ton ämmänkin tulla tossa vastaan.” Isäni naureskeli, että sillä reissulla he saivat ahvenia enemmän kuin koskaan.   

Kun Painiolla puran katajavavasta oksantynkien väliin kiedottua siimaa ja pujotan madon koukkuun ja alan nykyttää pohjassa olevaa painoa ylös ja alas, tulee ennemmin tai myöhemmin mieleen oma isäni, humanistiäitini,  Arboreliuksen Valle ja vaimonsa Martta. Katajainen pohjaonki on antenni ja aikakone menneeseen aikaan.

Timo Klemelä